Bitcoinmatkani-kategorian kirjoitussarjassa käyn läpi oman oppimatkani kannalta olennaisimpia vaiheita. Ensimmäisessä osassa tarjoan kontekstia siihen, millaisesta taustasta tulee heppu, joka päätyy perustamaan bitcoin-blogin.
Kerron, miten hyvä koulutien suorittaja päätyi itselleen epämieluisaan työhön ja pettyi työelämän lainalaisuuksiin. Tyytymättömyydestä kumpusi into taloudellisen riippumattomuuden tavoitteluun, jotta minulla olisi enemmän liikkumavaraa etsiä sopivinta tapaa olla muille ihmisille avuksi.
Vapauden tavoittelu käynnisti matkan, joka saisi minut perehtymään talousjärjestelmämme epäkohtiin, kiinnostumaan bitcoinista ja mullistaisi käsitykseni maailmasta.
Tarinani ei ole mallia ryysyistä rikkauksiin, vaan pikemminkin tietämättömyydestä ja välinpitämättömyydestä uteliaisuuteen, oivalluksiin ja ymmärrykseen. Vaikka matkani saikin alkunsa taloudellisen vapauden tavoittelusta, ei tämä ole minun varallisuuteni kehitystä säännöllisesti seuraava FIRE-blogi (Financial Independence, Retire Early).
Tarkoitus on ennen kaikkea auttaa ymmärtämään bitcoinia.
Lapsuuden eväät bitcoinin omaksumiseen
Lapsuuteni oli kaikkiaan hyvin onnellinen. Kasvoin nelihenkisessä perheessä, jossa vanhemmat kävivät käytännönläheisissä töissä. Meillä oli asiat hirmuisen hyvin, vaikka perhe ei rahassa uinutkaan eikä meille lapsille hankittu kaikkea, mitä keksimme pyytää. Kotona opin säästäväiseksi, mutta sijoitustaitoja en sieltä saanut, sillä rahan säilyttäminen hoidettiin perinteiseen tapaan pankkitilillä. Vanhemmiten opin, että se on kelpo tapa köyhtyä hitaasti.
Jälkikäteen olen arvostanut erityisesti kotoa saatuja maanläheisiä arvoja, tekemisen meininkiä ja maalaisjärkistä ajattelua. Kasvatus on mielestäni toiminut hyvänä vastapainona myöhemmälle akateemiselle opiskelulle ja maadoittajana kaikkea sellaista vastaan, jonka on tarkoitus lähinnä näyttää ja kuulostaa hienolta tai tehdä asioista tarkoituksella monimutkaisia. Nykyinen talousjärjestelmämme on väärällään tällaisia asioita.
Sain vanhemmiltani lapsena kuukausirahaa, jonka yleensä mieluiten pidin tallessa kuluttamisen sijaan. Rahataitoihin ja oman talouden pyörittämiseen sain vanhemmiltani harjoitusta siten, että sain naputella verkkopankissa laskuja maksuun heidän tileiltään. Sitä kautta pääsin kärryille siitä, millaisia maksettavia asioita aikuisuuteen liittyy, kuinka paljon niihin menee rahaa ja kuinka paljon rahaa tilillä yleensä pyörii suhteessa kuluihin.
Nykyäänkin ostan asioita lähinnä käytännön tarpeesta eikä turhaan kuluttamiseen ja statusesineisiin ole hinkua. Kokemuksiin ja esimerkiksi hyvään ruokaan käytän rahaa mielelläni. Säästäväisen perusluonteen vuoksi minulle on tyypillistä, että kulutan vähemmän kuin tienaan. Se antaa hyvät lähtökohdat taloudellisen riippumattomuuden tavoitteluun.
Uuden teknologian ja viimeisimpien vimpaimien omaksumisen suhteen meillä tultiin yleensä jälkijunassa. Kännyköiden hiljalleen yleistyessä muistan esimerkiksi isäni vakuutelleen, että hänellä ei koskaan tule olemaan kännykkää. Löysihän se Nokian 3210 lopulta tiensä hänenkin taskuunsa ja me lapsetkin saimme aikanaan omat 3310-puhelimet. Vielä tänä päivänäkin vanhempani suhtautuvat epäluuloisesti internetin kautta tilaamiseen ja luottokorttien käyttöön.
Myöhemmin elämässä olen itsekin ollut hitaampi teknologian omaksuja, sillä en ikinä osta niitä markkinoiden uusimpia ja hienoimpia laitteita. Tähän taustaan peilaten pidän hyvänä saavutuksena sitä, että bitcoinia aloin omaksumaan jo 11 vuotta sen jälkeen, kun se oli tammikuussa 2009 alkanut toimia. On hyvä tiedostaa oma suhtautumisensa uusiin teknologioihin ja niiden omaksumiseen, sillä bitcoinin suhteen on parempi olla ajoissa kuin jälkijunassa.
Lapsena tykkäsin leikkiä pihaleikkejä, pelata Nintendolla ja myöhemmin tietokoneella ja pleikkarilla. Pelien suhteen hauskimpia juttuja olivat mielestäni yhteistyöpelit kaverin kanssa saman ruudun ääressä tai taktikointia ja strategian miettimistä vaativat pelit, jotka pakottavat miettimään fiksuinta ratkaisua pelin esittämiin ongelmiin. Harrastin lähinnä ei-ohjattuja juttuja: skeittaus ja airsoft olivat pisimpään innostaneita lajeja.
Minulla ei ollut erityistä intohimon kohdetta tai pitkäaikaista harrastusta. On hienoa, miten jotkut löytävät oman intohimon kohteensa, itseilmaisutapansa tai muuten vain sitoutuvat pitkäaikaisesti johonkin asiaan jo hyvin nuorena.
Minulle sopivinta on edelleenkin se, että saan itse paljon vapautta päättää, miten ja milloin harrastan (nykyään kuntosali) ja toisaalta edelleenkin pidän ongelmanratkaisemisesta sekä juurisyiden ja syy-seuraussuhteiden ymmärtämisestä. Viimeksi mainittuun bitcoin vetoaa mitä suurimmissa määrin ja toisaalta se on osoittatunut luonteeseeni sopivaa valinnanvapautta kasvattavaksi työkaluksi.
Olen selkeästi enemmän introvertti kuin ekstrovertti siinä mielessä, että vaikka en sosiaalisia tilanteita ujostelekaan, arvostan kovasti omaa aikaa ja lataan omia akkuja parhaiten omassa rauhassa. Ajatusten jäsentely kirjoittamalla sopii minulle hyvin ja olen aina tykännyt opiskelusta.
Kuulun niihin ihmisiin, joiden luonne sattui olemaan sopiva suomalaiseen koulujärjestelmään ja pärjäsin aina hyvin koulun lukuaineissa kohtuulliselta tuntuvalla vaivalla. Arvosanat olivat hyviä ja hyvillä arvosanoilla tuntui olevan jonkinlainen itseisarvo, että kunhan ne ovat hyviä niin sitä on menossa elämässä hyvään suuntaan.
Myöhemmin olen kokenut, että koulujärjestelmä jättää isoja aukkoja tietoihin ja taitoihin, joista elämässä on hyötyä, eikä se varsinaisesti kannusta itsenäiseen ajatteluun. Bitcoin edellyttää valmiutta tarkastella nykyjärjestelmää kriittisesti ja kyseenalaistaa opetettuja asioita. Oppimismielessä se tarjoaa mitä parhaimpia oivalluksen tunteita.
Minulla ei ollut ikinä tiettyä unelma-ammattia enkä tainnut juurikaan vaivata päätäni sillä, että jonain päivänä töitä on tehtävä saadakseen rahaa. Se oli kaukana tulevaisuudessa. Koska olin hyvä koulussa, minulle oli selvää, että peruskoulun jälkeen jatkan lukioon. Se osaltaan siirsi mietintöjä tulevasta työelämästä yhä pidemmälle ja antoi minun jatkaa keskittymistä koulun suorittamiseen.
Erityisesti tykkäsin fysiikasta, matematiikasta ja biologiasta. Yritysten toiminnasta minulla ei tässä vaiheessa ollut vielä minkäänlaista käsitystä, joten en tiennyt myöskään millaisia näistä aineista hyötyviä työtehtäviä ylipäätään on olemassa.
En missään vaiheessa ajatellut yrittäjyyttä vaihtoehtona, koska lähipiirissäni ei ollut yrittäjiä eikä koulujärjestelmäkään varsinaisesti jakanut yrittäjyyden ilosanomaa. Taloudellinen vapaus tai muukaan palkkatyöstä poikkeava ei juuri pyörinyt mielessä, mutta koulun ja työelämä välinen kuilu tulisi olemaan olennainen taustatekijä pyrkimyksessäni lisätä taloudellista vapautta.
Jotain pitäisi opiskella – mitä ihmiset ylipäätään tekevät työkseen?
Kun abiturienttina tuli lopulta aika hakea opiskelemaan, ei minulla vieläkään ollut käsitystä juuri mistään. Totta puhuen olin nuorena aikuisena täysin pihalla maailman menosta, sillä en seurannut uutisia enkä ajankohtaisia tapahtumia. Esimerkiksi sellainen pikkujuttu kuin finanssikriisi meni minulta iloisesti kokonaan ohi kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Tuona aikana minulle tuntui olevan ominaista se, että kiinnostuksenkohteita ei juuri ollut aloittamani kuntosaliharrastuksen lisäksi. Nykyään niitä on niin paljon, että aikaa ei valitettavasti kaikkeen riitä, mutta bitcoiniin syventymiseen käytän sitä mielelläni.
Opiskelupaikkaa valitessa suurin ongelma oli se, että luokioikäisellä minulla oli olematon käsitys siitä, mitä ihmiset ylipäätään voivat tehdä työkseen. Kaikki tietävät lääkärit, sairaanhoitajat, poliisit, opettajat ja palomiehet, mutta yrityksissä työskentelee valtavasti ihmisiä hyvin monenlaisissa toiminnoissa erilaisten asioiden parissa. Se oli minulle hämärän peitossa.
En muista mitä opinto-ohjaustunneilla kerrottiin, mutta ainakaan noiden asioiden esittely ei ole piirtynyt mieleen. Todennäköisesti olin vain saamaton enkä ottanut asioista riittävästi selvää, mutta yritysten perustamisen, toiminnan ja eri funktioiden (markkinointi, talous, tuotanto jne.) merkityksen pitäisi ehdottomasti olla viimeistään lukiolaisen opetusohjelmassa. Sen sijaan opin niistä vasta yliopistossa teollisuustalouden peruskurssilla.
Lopulta opiskelupaikka valikoitui lähinnä sillä perusteella, että sen kautta olisi hyvät työllistymis- ja palkkanäkymät, sinne hakiessa hyötyisi niistä aineista, joita olin opiskellut, ja suhteellisen korkeista sisäänpääsyrajoista päätellen paikka oli haluttu. Lisäksi se jättäisi edelleen tuonnemmaksi erikoistumispäätöksen, eli koulutuksella olisi lähtökohtaisesti ovet auki hyvin moneen suuntaan.
Tämä sopi yhteen sen kanssa, että en tiennyt, mitä haluaisin tehdä. Niinpä hain opiskelemaan tuotantotaloutta teknilliseen yliopistoon ja pääsykokeen kautta sinne pääsinkin. Käytännössä minulla ei varmasti ollut mitään käsitystä siitä, mitä tulisin oikeasti opiskelemaan ja vielä vähemmän siitä, mitä ihmettä tulisin joskus työkseni tekemään.
Yliopiston vapaus viehättää, mutta mitä siellä opin?
Säästäväinen elämäntapani oli voimissaan läpi varusmiespalveluksen ja opiskelujen. Varusmiespalveluksestakin jäin varmasti plussalle, vaikka päivärahaa maksetaan vain muutamia hassuja euroja per päivä. Minulla kävi mäihä, sillä intin jälkeen pääsin kesätöihin vielä ennen opiskelujen alkua ja myöhemmin jokaisena opiskeluajan kesänä.
Talouspainotteisesta koulutuksesta huolimatta en vielä opiskeluaikana sijoittanut euroakaan, mikä jälkikäteen on tietysti harmittanut. En nostanut opintolainaa, koska en kokenut sille tarvetta kesätyörahojen vuoksi ja toisaalta kammoksuin ajatusta velassa olemisesta. Rahani lepäilivät siis edelleen “säästötilillä”, josta silloin vielä vuodessa maksettiin jotakin pikkuruista talletuskorkoa. Olin tyytyväinen tilanteeseeni, kun opintotuet kattoivat vuokran ja opiskelurientoihin riitti rahaa.
Yliopistotaipaleen alkaessakaan en tiennyt mitä tulen siellä opiskelemaan. Olin alkanut kokea epävarmuutta siitä, josko muut opiskelijat olisivat täysin erilaisia kuin minä. En ollut lähtöisin akateemisesta perheestä ja minulle liiketoimintamaailma oli täysin vieras. Kauhukuvanani oli turhan tärkeilevää pukumeininkiä ja Diili-ohjelmasta toisinaan bongaamani häikäilemätöntä bisnespelailua. Riemukseni todellisuus oli jotakin muuta, ja opiskelukaverini osoittautuivat olevan melkolailla samanlaisia veijareita kuin itsekin olin.
Teekkarielämä yliopistossa oli mahtavaa aikaa minulle sopivan vapauden ja vastuun vuoksi teekkarikulttuurista puhumattakaan. Läpi kurssien suorittamisen minua silti kalvoi ajatus: mitä konkreettisia tietoja tai taitoja näiltä kursseilta oikein opin? Millä tavalla niitä voi hyödyntää työelämässä muiden ihmisten auttamiseksi?
Kolmen vuoden opiskeluiden jälkeen (ja ihan oikeasti kävin kursseja suositustahdissa enkä pelkästään pitänyt hauskaa) tuntui edelleen siltä, että en lopulta ole oppinut oikein mitään hyödyllistä puheviestinnän ja neuvottelutaidon kurssia lukuunottamatta.
Hyödyllisyys tuntui lopulta alkavan vasta neljäntenä lukuvuonna, josta puolet vietin vaihto-opiskelijana. Kurssit alkoivat vihdoinkin jossain määrin mennä enemmän konkretiatasolle ja opettaa työkaluja, joista uskoin oikeasti olevan hyötyä. Parhaana esimerkkinä kurssi, joka rakentuu kokonaan niin sanottujen case-harjoitusten ympärille. Noissa harjoituksissa annetaan luettava aineisto, joissa kuvaillaan yksityiskohtaisesti jonkinlainen tilanne yrityksessä ja jota pienissä ryhmissä sitten aletaan analysoimaan systemaattisen ongelmanratkaisun keinoin.
Verenpainettani nosti kysymys: miksi ihmeessä pitää opiskella 3-4 vuotta ennenkuin opiskelijoille esitellään yrityksissä kohdattuja käytännön ongelmia, jotka konkretisoivat myös paremmin sitä, mitä työ voisi todellisuudessa olla?
Myös vaihto-opiskelu Aasiassa oli herättelevä kokemus. Vaikka pääfokukseni siellä oli opiskelun sijaan kokemusten ja elämyksien kerryttäminen niin oli silmiä avaavaa, miten paljon paikalliset tuntuivat panostavan opiskeluun ja miten paljon konkreettisemmin kurssit tuntuivat nivoutuvan käytäntöön erilaisten case-harjoitusten ja case-tenttien myötä.
Jälkikäteen ajatellen suomalainen opiskeluputki valmisti hyvin keskinkertaisesti työelämään. Se ei mielestäni tue riittävästi näkemystä siitä, miksi asioita opiskellaan ja millaisia ongelmia niillä tiedoilla voidaan ratkaista. Niinpä tutkinto on suurimmalta osin pääsylippu työelämään, jossa sitten opitaan varsinainen työ. Hukan määrä tuntuu mojovalta.
Työelämä imaisee mukaansa, mutta jotain jää kesken
Viidentenä opiskeluvuonna olin viimein päässyt kärryille siitä, millaiset työt minua todennäköisesti eniten kiinnostaisivat: olin innostunut erityisesti rahoitustekniikan ja ohjelmoinnin kursseista, koska ne tarjosivat niin konkreettista tekemistä koodin näpyttelyn parissa. Lisäksi olin innostunut yrityksen talouspuolesta ja muutenkin rahoitusmarkkinoista aihetta käsitelleen kurssin ansiosta.
Olin valmistautunut palaamaan vielä kuudentena opiskeluvuonna koluamaan lisää etenkin ohjelmointiin ja tietokantoihin liittyviä kursseja, mutta yllättäen viidennen opiskeluvuoden jälkeinen kesätyö muuttikin suunnan.
Opintopolkuni tuli tiensä päähän suunniteltua aikaisemmin, sillä uudessa kesätyöpaikassa tekemäni kesäharjoittelun päätteeksi sain mahdollisuuden jatkaa töitä saman aiheen tiimoilta diplomityöntekijänä. Olin jo kesätyön jälkeen kyllästynyt aiheeseen, jossa oli kyseessä toimintatapojen kehittäminen eräässä yritysfunktiossa.
Olin alkanut huomata, että itselleni sopii kehnosti toimenkuva, jonka pääsisältönä on kertoa muille, miten heidän heidän tulisi muuttaa toimintaansa, vaikka itselläni ei käytännön kokemusta tekemisestä ollut. Kyse oli lähinnä esitysten pitämisestä, vaikka mieluummin tekisin itse niitä asioita käytännössä.
En ollut varma oliko kyseinen funktiokaan itselleni kiinnostava pidemmän päälle, vaikka työllisyysnäkymät olivat hyvät. Minulla kuitenkin oli jo tarvittava opintopistemäärä kasassa valmistumista varten ja kun nenän eteen tipahtaa palkallinen diplomityömahdollisuus, niin en siitä kieltäytynyt palatakseni opiskelun pariin. Seurasi lopullinen muutto pois opiskelupaikkakunnalta lähemmäs työpaikkaa ja äkillisten hyvästien jättäminen opiskelijaelämälle.
Saatuani diplomityön alta pois olo oli tyhjä. Fiini tutkinto oli paketissa, mutta minulle jäi vahva keskeneräisyyden tunne, koska en vieläkään tuntenut osaavani käytännössä paljon mitään. Mieleen juolahti rohkaiseva ajatus, että maailmassa on loputtomasti upeita ihmisten luomia asioita ja ne ovat saaneet aikaan ihmiset, jotka eivät ole sen kummempia kuin itsekään olin. Ehkä minäkin vielä löytäisin tapani jättää oman jälkeni, mutta millä tavalla?
Valmistuttuani sain vakipaikan samasta yrityksestä yhä samojen aiheiden parissa jatkaen. Nyt pääsin tekemään käytännössä sitä työtä, johon liittyviä uusia käytäntöjä olin melkein vuoden edistänyt kirjoittamalla, puhumalla ja pitämällä esityksiä. Tämä oli itselleni iso helpotus, sillä puheista tekoihin siirtyminen ja omien keitosten syöminen oli ehdottomasti tervetullutta.
Tyytymättömyys työelämään
Olin elämässä uudessa tilanteessa ja moni asia oli muuttunut kerralla. Opiskelu oli ollut hauskaa ja vapaata aikaa. Uuden oppiminen oli mahtavaa. Opiskelupaikkakunnalla meillä oli tiivis kaveriporukka ja yliopiston kulmilla asuessa arki sujui tuttujen rutiinien mukaan. Nyt asuin uudessa kaupingissa, jossa minulla ei ollut puolisoni lisäksi kavereita ja uusi arki oli palkkatyön täyttämää.
Selvää on, ettei elämän pidäkään olla ikuisesti verorahoin tuettua opiskelua, mutta tuolloin loikka opiskelusta työelämään tuntui äkilliseltä ja jyrkältä. Se oli ohi ja nyt edessäpäin olisi sitten töiden jyystöä päivästä toiseen hamaan tulevaisuuteen asti. Ja kaiken aikaa mielessä kummitteli ajatus siitä, että jo dippatyön tarjoutuessa olin epäröinyt alaa ja tehtävää. Olin onnekas töiden tarjoutumisen vuoksi etenkin, kun palkka oli vastavalmistuneelle oikein reilu, mutta olinko nyt päätynyt väärille urille?
Työ oli melko stressaavaa, sillä tahti vaativassa moniprojektityöskentelyssä oli kiivas. Minulla oli paljon opittavaa etenkin erilaisista teknologioista, jotta ymmärtäisin paremmin tuotesuunnittelijoiden maailmaa.
Työ ei tuntunut olevan oikein luonteeseen sopivaa. En kokenut voivani tehdä asioita itsenäisesti eikä työ antanut täyttymystä tai onnistumisen tuntemuksia toivotulla tavalla, vaikka aloinkin saada positiivista palautetta. Työn aikajänteet olivat jatkuvasti tiukkoja, eli koko ajan oli kiire, ja osakseni osui hoputtaa ja vahdata ulkoisia yhteistyökumppaneita, jotta he toimittavat tilatut asiat ajallaan. Lisäksi fasilitoin tapaamisia meidän ja kumppanifirmojen välillä.
Koin olevani monessa asiassa lähinnä pullonkaula ja suorittaja, joka ei varsinaisesti lisää arvoa. Pitkäjänteisempään ajatteluun ja kehittämiseen oli heikosti aikaa, vaikka sellaiset asiat kuuluvat vahvuuksiini. Aloin haikailla itsenäisemmän, vähemmän aikataulukriittisen ja pitkäjänteisemmän tekemisen perään. Lisäksi muistelin ohjelmoinnin (Pythonilla) ja rahoitustekniikan (Matlab-ohjelmalla) tuomia onnistumisen tuntemuksia, kun pystyin yksin tietokoneen kanssa luomaan jotakin konkreettista ja näkemään välittömästi, toimiiko joku vaiko ei.
Vuonna 2017 olin ehtinyt olla vuoden vakituisena työntekijänä, kun huomasin, että palkasta alkoi jäädä tilille reilusti ylimääräistä, sillä olin saanut osittain velaksi ostamani auton kokonaan maksettua (työmatka oli julkisilla hyvin pitkä ja töissäkin tarvitsin autoa toisinaan). Olin pyrkinyt maksamaan velan pois mahdollisimman pian tiedostaen autolainan korkean koron. Aloin miettiä, mitä rahoilla olisi fiksuinta tehdä, kun kulutukseen ei ollut intoa.
Tiesin nyt, että rahojen makuuttaminen säästötilillä ei ole fiksua, koska tilille maksettu talletuskorko ei pitkällä aikavälillä kata yleisen hintatason nousua. Käytännössä maksetusta talletuskorosta huolimatta saisin seuraavana vuonna rahoillani ostettua vähemmän asioita (inflaatio). Vaikka tiedostin tuolloin inflaation olemassaolon, en miettinyt syytä sen olemassaololle tai että voisivatko asiat olla toisin, kuten myöhemmin bitcoiniin perehtyessä tulisin miettimään.
Taloudellisen vapauden tavoittelu kutsuu
Minulla oli ongelma: koin olevani jumissa epäsopivassa työssä ja tilanne masensi. Minulla ei ollut rohkeutta vaihtaa, koska olin kuitenkin onnekas päästyäni työelämään kiinni. Huonosti istuvan toimenkuvan lisäksi palkkatyösuhteen lainalaisuudet ottivat muutenkin päähän.
Ajattelin, että en missään nimessä tulisi tekemään täysipäiväisiä palkkatöitä vain jokusella lomaviikolla vuodessa eläkeikään asti. Eläkeikä kun tuntuu muutenkin olevan liikkuva maali, joten mistäs sitä tietää olenko silloin enää edes kunnossa nauttimaan vapaa-ajasta.
Nähdäkseni olin päätynyt tähän tilanteeseen pitkälti siksi, että koulujärjestelmää suorittaessa en juuri ollut tutustunut itseeni ymmärtääkseni, millainen oikeastaan olen ja mistä oikeasti pidän. En tiennyt, millainen työ oikeasti sopii minulle, mitä oikeasti haluaisin tehdä ja mitä ylipäätään työksi voi tehdä.
Syytän tästä ensisijaisesti omaa saamattomuuttani, kun en ottanut asioista selvää, vaan luotin sokeasti koulujärjestelmän viitoittaman polun vievän oikeaan pisteeseen ja tarjoavan tarvittavat eväät työelämään. Opiskelijaelämän päättymisen jälkeen on taloudellisesti rajallisesti mahdollisuuksia tehdä suuria peliliikkeitä uran suhteen.
Mietin vaihtoehtojani. Harkitsin, josko hakisin töiden ohella opiskelemaan toista tutkintoa, jolloin saisin paremmin kohdennetun pääsylipun esimerkiksi rahoitusalan hommiin ja pääsisin treenaamaan lisää koodin/datan pyörittelyä. Tämä ei kuitenkaan innostanut, koska olin jo kertaalleen pettynyt akateemiseen koulutukseen. Voisin painaa töissä hiki hatussa nykyhommissa ja pyrkiä ylenemään aina vain rahakkaampiin hommiin, mutta ylenemispolulla vastaan tulevat työtehtävät eivät kiinnostaneet. En myöskään kokenut, että minulla olisi mitään osaamista tai ideoita, joiden myötä voisin työllistää itseni yrittäjäluonteisesti, mutta ajatus sen vapaudesta ja vastuusta kiinnosti.
Pohdin paljon kysymystä siitä, että jos rahalla ei olisi merkitystä ja voisin tehdä mitä tahansa, niin mitä silloin tekisin. Tämä kysymys ohjaa minua edelleen etsiessäni omaa kutsumusta.
Ratkaisu alkoi muovautua. Pidemmän aikavälin ratkaisuna näin tulevaisuuden, jossa työni on vähemmän riippuvaista ajasta ja paikasta. Halusin, että aikaa ja energiaa olisi perheelle, jos sellaista joskus siunaantuu. Minun täytyisi saavuttaa jonkinasteinen taloudellinen riippumattomuus, jotta voisin avata tilaa isommille suunnanmuutoksille tai töiden vähentämiselle.
Siispä päätin viimeinkin aloittaa säännöllisen sijoittamisen palkkatuloista. Lisäksi opiskelisin sijoittamista intensiivisesti ja etsisin aktiivisesti itselleni sopivinta tapaa auttaa muita.
Minulle taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa ennen kaikkea vapautta valita työ ja työsuhteen ehdot murehtimatta tulojen tipahtamista. Mielestäni ihminen tarvitsee haasteita ja tunnetta siitä, että voi olla hyödyksi ihmisille. Sen vuoksi ei ole tavoiteltavaa pyrkiä pysyvään lomamoodiin.
Palkkatyöjyystöä tarvittaisiin silti useita vuosia, jotta palkasta saisi riittävästi rahaa sijoitettua ja korkoa korolle ilmiö ehtisi tehdä taikojaan. Niinpä lyhyemmällä tähtäimellä päätin, että paras vaihtoehto olisi pyrkiä suuntautumaan saman työfunktion sisällä datapainotteisempiin tehtäviin ja ottaa askelia itselleni ideaalimman työn suuntaan.
Uuden tutkinnon sijaan tuota siirtymää tukemaan bongailin netistä hyviä excel- ja analytiikkakursseja, joita sitten suoritin. Hämmästyin kurssien laadusta: esimerkiksi Courseran kaltaisista palveluista saa maailman parhaiden yliopistojen kursseja melkeinpä ilmaiseksi. On helppo hankkia juuri se osaaminen, jota tarvitsee sen sijaan, että käy kokonaisen koulutusohjelman läpi ja toivoo, että joku kurssi osoittautuu hyödylliseksi. Aloin pitää silmäni auki sopivien avointen työpaikkojen varalta.
Loppusanat
Näin etsintämatkani sai alkunsa. Työkuviot sainkin nytkäytettyä huomattavasti oikeampaan suuntaan vuonna 2019, kun vaihdoin työpaikkaa ja pääsin hommiin datapainotteisiin kehitystehtäviin.
Säästäväisestä luonteesta, kiinnostuksesta henkilökohtaiseen talouteen ja yleisestä (myöhään heränneestä) uteliaisuudesta on varmasti ollut minulle etua bitcoinin omaksunnan kannalta. Suurin tekijä minulle oli kuitenkin se, että kokemani työni merkityksettömyys ja epäsopivuus sysäsi minut miettimään ongelman syitä, etsimään ratkaisua ja mielen avoimeksi uusille mahdollisuuksille.
Seuraavassa kirjoituksessani kerron, miten polkuni ristesi useaan otteeseen bitcoinin kanssa ennen kuin vihdoin sain kipinän oikeasti perehtyä siihen. Yksi kohtaamisista osui aikaan, kun olin jo hurahtanut osakesijoittamiseen ja mielessä kiilui ajatus suuremmasta taloudellisesta vapaudesta, joten bitcoinin hoksaaminen ei ole mitenkään itsestään selvä juttu!
Seuraava kirjoitus: “Kolme kohtaamista bitcoinin kanssa – miksi sivuutin sen monta kertaa ja mitä voit oppia virheistäni“
Leave a Reply